Sairaala ja sieltä kotiin

No siinähän ne yöt meni sairaalassa. En nukkunu kovin hyvin kun päätä särki ja selkä ja niskat oli ihan jumissa. Sain mä kyllä jotain särkylääkettä minkä piti helpottaa selkäkipuihin, mut ei mitään tiettyjä, ja vahvoja voinu ottaa sillon kun breast feeding.
Mä nukuin siis semmossessa sairaalasängyssä ja J nukku sohvalla siel meiän sairaalahuoneessa, ja sit vauva oli omassaan. Pitkin yötä tuntu et siel ramppas porukkaa jotain tsekkaamassa. Sit tääl niien pitää aina kertoo nimensä ja näyttää semmosta sairaalakorttia, niinkun et ne on oikeesti töissä.

Aamulla saatiin läjä papereita täytettäväks ja luettavaks, ja yks niist oli että mikä tuli vauvalle nimeksi. No mehän oltiin päätetty jo aijemmin että etunimi on Emma. Ja sit tokaks nimeks tuli Sofia (ne siel sairaalassa olis halunnu kirjottaa Sofia ni Sophia, mut hyi en mä mitää semmosta halunnu) ja no sit ku olin jo koko raskaus ajan jankannu J:lle et haluun 3 nimee ku mullakin on, mut J ei oikein ollu lämmennyt asialle. Olin sit jo sille ehdottanut et miltäs Isabella kuuloistais niin ei se oikeen mitään siihen vastannut niin sit kun se olin minä joka ton paprun täytti, ni kirjotin sit siihen et Emma Sofia Isabella ja niin neiti sai nimen. Ilman mitään ristiäisiä. Ihan vaan sairaalassa ku mami kirjotti sen paperille. Yks toinen vaihtoehto meil oli et Emma Sofia Gloria, kun Gloria on J äitin nimi. Mut sit selvisikin et J siskolla kun on yks tyttölapsi ni sen nimi on Alana Gloria, ni ei me sit samaa nimee haluttu. Jälkeenpäinhän ku J sai tietää et olin pistäny kolme nimee ni se ei aluks tykänny yhtään ja kaikille sano vaan et Emma Sofia ja jätti vikan nimen pois, mut kyl se nyt jo sanoo kaikki ja on ihan tyytyväinen et on 3 nimee ku sen mielest meiän ois pitäny jättää se kolmannen nimen kohta niinku "blank", tyhjäksi, niin et sit ku Emma on isompi ni se voi ite keksii kolmannen nimen ittelleen, et jos se ei tykkää nimestää ni sit se voi vaihtaa sen no just joo sanoin minä, tottakai se tykkää sen kauniista nimestä, toi nyt ois ihan tyhmä juttu antaa nimeks joku "tyhjä ruutu"

En muute tiie miten Suomessa on, mut tääl laitettii vauvoille ns. Varashälyttimet jalkoihin tai mulle tuli heti mieleen mitä laitetaan jossain vankilassa, et ne piippaa sit jos menee yli rajojen. Nimitän meille sanottiin et voitte kävellä Emman kans osastolla jos haluutte, mut älkää missää nimessä viekö hissiin tai portaisiin, koska sit lähtee hälytykset ja saatte peräänne aikamoisen määrän vartijoita ja pollareita ja siit sit tulis kiva soppa mut tääl kun tapahtuu sitä vauvojen nappausta. Vaik kylhän meil oli mätsäävät rannekkeet kädessä, mulla, J:llä ja Emmalla. Niis siis luki meiän nimet ja sit semmonen sarja numero. Ja ne hoitajatki aina välil tarkisti niist numeroista et on oikeet vanhemmat vauvan kaa jne.
En kyl oikeen muista mitä tapahtu tän ekan sairaalapäivän aikana. Mä kyl yritin nukkuu mut must tuntu etten ollu nukkunu oikeen mitään moneen päivään jo. Sit kun päätä vaan särki mut täs vaihees luulin et se johtu siitä kun mun niskat ja selkä oli nii jumissa et sen takia olis päänsärkyä, ni en ees pyytäny päänsärkyään lääkettä vaan vain selkään. Illalla meille tuli semmonen fancy dinner huoneeseen, missä oli ribsii ja perunamuussia, ja broccolii ja keitettyjä porkkanoita ja jälkkärinä oli viel juustokakkuu :))) Nams. Ja juoman oli Martinelli pullosta (mikä on siis ns. Alkoholiton shamppanja tai omenasiideri). Nii ja meil oli viel pöytäliinat ja kynttiläki pöydällä. Oli kyl aika ihana. Ja muutenkin ruuat aamiaisesta lähtien oli kyl tosi hyviä (niit hyytelöjä lukuunottamatta). Ja sitä ruokaa oli tosi paljon. Ei silleen et ois jääny mitenkää nälkä.
Sit seuraavana päivänä, torstaina, meiän piti päästä lähteen kotia heti ku Emma on kakannu. No sitä sitte ootettii ja ootettii mut ei mitään tapahtunut sillä aikaa sit ne testas Emman kuulon. Sille laitettoi jotkut ihme anturit päähän ja korviin ja sit sielt tuli jotenki jotain pieniä ääniä ja sit tietsikka luki et miten se kuulee niit ääniä. Oli kyl kummallinen juttu mut E läpäs kaikki testit et oli hyvä kuulo. No lopult sit E kakkaskin ja saatiin alkaa täyttää lappuja uloskirjautuu ja mun piti allekirjoittaa varmaa miljoona papruu et oon ymmärtänyt mitä ne hoitajat on sanonu plää plää ettei niit voi sit haastaa oikeuteen jälkeenpäin ja sanoo et "no en mä tienny, ei kukaa kertonu" ja yks oli esim. Et tietää et California lakien mukaan vauva ei saa lähteä sairaalasta, eikä kulkea autossa ilman turvaistuinta. Ja niinpä sit ku saatiin lupa lähtee kotiin niin J piti mennä hakeen meiän turvaistuin autosta ja tuoda se sinne sairaalaan et ne näki et meil on.
Mul oli edelleen niskat ja pääkipee, ja yks lääkäri määräs sit jotain särkylääkettä et voidaa käydä hakeen apteekista. Ni käytiin sitte hakemassa ja sen jälkeen mentiin kotia.
Mun kavereista Leti ja Mai tuli heti meille käymään samana iltana kattoo vauvaa ne ois halunnu jo sairaalaan, mut me ei haluttu sinne ketään häiritseen.

Seuraavan päivänä kotona mun vointi alkoki menee sit vaan alamäkeen..

it's a girl!

Nyt onki menny melkeen 4 kk kun viimeksi mitään tänne päivitin ja melkeen 4kk kun meidän pieni ihmetyttö, äitin pikku peikkotyttö syntyi Muistan sen päivän kuin eilisen ja tuun varmaan muistamaan koko loppuikäni, nimittäin Giving Birth! Eikä se nyt niin kauheeta ollutkaan, mitä olin aina yläasteen terveystiedon tunneista lähtien kuvitellu tai ainakin semmosen käsityksen sieltä sai, että OMG en ikinä haluu synnyttää. Mut oikeesti, niinkun mun isoisoiso sisko sanoo, että "ei meitä ois viittä sisarusta, jos se niin kauheeta olis" ja toi on ihan totta. Eikä tällä pallolla olis asukkaita näin montaa miljoonaa, biljoonista puhumattakaan. Mutta ensimmäinen viikko... Se oli kyllä yhtä helvettiä.. Mutta siitä lisää vähän myöhemmin.

Nyt kerron siis mitä me tehtiin 1 Syyskuuta. No sehän on mun oman rakkaan isin syntymäpäivä ja mähän toivoin kokoajan et jos tää masuasukki syntyis etuajassa, niin syntyispä iskän synttäreille. No läheltä liippas Tää päivä oli siis pyhäpäivä täällä, Labor Day, joten J oli vapaalla koko päivän ja meillä piti olla date night Olin jo koko edellisen viikon puhunu et Hei meiän pitää mennä ulos for a date, kun ei tiedä millon se on sit vika kerta kun päästään ennen vauva arkea. Ja eka meiän piti mennä jo lauantaina, mut sit J pitiki mennä töihin ni ei sit voinukkaa, ja sit päätettiin et maanantaina mennään. No mehän katottiin sit aamusta leffaa kotisohvalla ja sit sen jälkeen lähettiin syömään ulos yhteen Elefant Bar & Restaurant. Toi on itseasiassa yks mun lemppareista Mimi's Cafen, BJ:n ja tietty Cheesecake Factoryn kanssa. Sit sen jälkeen lähettiin Oaklandiiin kun siellä oli Street festival, eli oli suljettuna muutamat korttelit, ja siel oli tiellä kaikkee musaa ja ruokaa myynnissä ja koruja ja T-paitoja jne. Oli ihan hirveen kuuma ja hais vaan marijuana (tottakai ku Oakland hoods) hahaa. Oli kivaa mut lähettii sit vetää ku mua alko sattuu jalkoihin ku oltiin kävelty jo niin paljon mahani kanssa. Sit ajettiin Cityyn ja mentiin yhteen baariin minkä nimi oli Milk Bar siel piti olla koko ilta livenä Stand Uppii. Ja niin oliki. Jotkut niist oli ihan tosi hauskoja, mut joittenkin huumori oli kyl liian paksuu ettei naurattanu. Ja jotai inside huumoria en ees tajunnu mut anyways. Lähettiin sit takas kotia kohti ku kello oli joku vähän reilu puol kymmenen illalla ja oltiin kotona joskus kybän jälkeen. Touhuttiin siin sit viel jotaki ja sit menin vaihtaa yökkärii päälle ja kumarruin ottaa alalaatikosta sukkia ku yhtäkkii tunsin vaan kun jotain valuu pitkin reisiä jalkoja pitkin matolle. Eikä! Lapsivedet??!! Menin olkkariin kun J oli just maksamassa laskuja koneella ja sanoin sille et "en mä tiedä mitä tapahtuui mut mä luulen et nyt meni ne kuuluisat lapsivedet tai sit mä oon menettäny totaalisesti virtsan pidätyskyvyn" Sit oltiin molemmat ihan että Kääääk!!mitä nyt pitää tehä!! No sit me soitettiin sairaalaan ja mä puhuin jonkun päivystävän synnytyslääkärin kanssa puhelimessa, jonkun miekkkosen ja mietin jo et voi pieru kun mä en halunnu mitää mieslääkäriä/kätilöä sitte mistää hinnasta ittelleni No se sit kyseli jotain kysymyksii ja sano sit et lähtekää tuleen tarkastukseen et katotaan onko synnytys alkanu jne. No sithän mä vast tajusin et enhän mä ikinä edes pakannu valmiiks sitä "sairaalalaukkua" mikä otetaan sit mukaan ku lähetään sairaalaan. Ainahan mun oli pitäny se pakkaa ja miettii valmiiks mitä haluun et vauvalle laitetaa sit päälle ja mitä ite haluun ittelleni mukaan hammasharjaa jne. No sithän mä vaan otin mitä ekana sattu käteen vaa ja sitte menoks. Ajettiin sitte sinne Daly Cityyn, missä oli se meiän sairaala, Seton madecal center, kesti joku 35min matka ja mentiin kirjautuun sisään sitte ja sit ohjasivat meiät kolmanteen kerrokseen synnytysosastolle. Siel sit saati huone ja meitsi pisti sairaalavaatteet päälle jne. Ja sit tuli hoitajia ja lääkäri kattoon.

Ja nyt sit tähän väliin, JOS et halua lukea mitään synnytys tarinoita, niin lopeta lukeminen, mut jos kiinnostaa, niin sitte jatka lukemista mut et mä nyt niiiiiin yksityiskohtaisesti tänne kirjoita että mitä tapahtui, mutta kunhan varoitan ettet menetä yöuniasi tän takia.

Oltiin siel sairaalassa joku ehkä tunti, kun kello oli 1am yöllä ni sit se yks lääkäri oli silleen et "joo ei tää kyl nyt näytä et sun synnytys olis mitenkään alkanut, supistuksiakin tulee niin harvakseltaan et menkää takas kotia vaan ja tuut sit ihan normaalisti 3päivän päästä sun gynen tarkastukseen.." Olin vähän silleen et no kyl se mun mielestä kyl oli se lapsivesi ja jos mä nyt yhtään omaa kroppaani tunnen ni kyl nyt jotain on tapahtumassa. No eihän ne uskonu tämmöstä ensisynnyttäjää ja sit en itekkään enää oikeen uskonu kun kuulema on ihan normaalia ja tosi yleistä että on "väärä hälytys". Ja varsinkin ensisynntajilla menee useesti yliaikaa, eika ali aikaa, kun mun laskettuhan oli 12.9. No sit me lähettiin ajaa takas himaan ja muutamii kertoja mua sattu mahaan ihan sikana. No kello oli sit jo 2 yöllä ku vihdoin oltiin kotona ja J painu samantien pehkuihin. Mä menin viel peseen hampait ja naamaa jne ja sit tuntu taas ihan hirveet kipua. Ja taas. Ja taas. Ja uudestaan. Kylhän hän mä tiesin et ne oli supistuksia mut omg ku sattu nii sikan kun niitä alko tuleen ihan kokoajan ku tyhjästä. Ei mul nimittäin aijemmin ollu tullu kun ihan satunnaisesti sillon tällön. Ei ees mitenkää päivittäin vaa pikemminkin viikoittain. Sen takii ne oliki mulla niin rajuina kun ei koskaan tullu mitään kunnon totutteluu, et esim aina kahen tunnin välein ja sit tunnin välein muutama päivä etc ja sit nopeentuis.. Niin mä ainaki luulen. No nehän sattu niin älyttömästi etten tienny mitenpäin pitäis olla. Aloin kirjottaa niit ylös et otin aina kellon ajan et monelta alko. Niit sit tuli aina 2-6min välein. Olin lukenu aijemmin jotain konsteja miten vois saada niit helpottuu mut eihän mikää ainakaa meikäläisel auttanu. Esim kuuma suihku, pitäis kuulemma auttaa mut ei ainakaa mulla ku tuntu et meni viel pahemmaks. Joten ei ainakaan vesisynnytystä meikäläiselle. Oli kauheet ku ei voinu istuu eikä maata ku sillon tuntu viel pahemmalle. Helpoiten meni ohi kun seiso ja nojas tuoliin. No sit ku kello oli jo 5 aamulla ja olin jo melkeen 3h merkannut aikoja ylös ni sit tuntu jo niin paljon et oli pakko herättää J. Herätin sit sen ja sanoin et "must kyl tuntuu et neiti syntyy tänään tai sit en tiie mitä mulle oikeen tapahtuu" Ni sitpä lähettiin ajaan sairaalaan takas ja oli kauheet yrittää istuu auton penkillä vaan. Jouduttii viel pysähtyy kerran matkalla ku bensa melkeen loppu kesken keskellä San Mateo siltaa nythän se jo naurattaa mut ei sillon kyl

Sit päästiin sairaalaan ja ku mentiin kirjautuun sisään ni sit siel oli yks raivostuttava naikkone töissä kun se vaa oli silleen et "justhan te olitte täällä ja teiät lähetettiin kotiin" ja sit se viel soitti jonnekki ja oli siin puhelimessa silleen et "hei mitä mun pitäis tehä kun tää asiakas tuli takasin vaikka se lähetettiin just pari tuntii sitte kotia"

Klo oli 6am ku päästiin kolmannen kerroksen synnäriosastolle. Sit ne otti meiät vastaan ja iski semmosset monitorisysteemit mun mahaa et ne voi seuraa miten niit supistuksia tulee. No kyl ne sit usko et niit oikeesti tulee sillee ihan kokoajan säännöllisesti.

Sit ne katto ja sano et ei ollu ku 2cm vast auennu ja et ku pitää venaa sinne 10cm ennen ku voi alkaa ponnistaa, niin et voidaa mennä käveleen tätä osastoo ympäri jos halutaan ja kuluttaa aikaa. 

Sit ne viel sita ennen halus "puhkasta" sen lapsivesipussin (et kuulema nopeuttais sita avautumista) mut sit ku ne oli sita puhkasemassa, ni sitpa totesivat et Hei sehan onkin jo puhjennut ajat sitte. Ja sitahan ma niille sanoin et ne vedet oli jo menny ku viimeks oltiin taal just yolla kaymassa.

No lahettiin sit kaveleen, en mä muutenkaa ois halunnu vaan paikallaan olla ku helpotti supistuksiin ku oli vähän liikkeessä. No sit me käveltiin joku päälle tunti J kanssa ympäri osastoo vaa, kunnes hoitaja tuli sanoo et nyt voitais kattoo et onko edistynyt mihinkää ja paikat viellä auennut enemmän.

No sit siin vaihees ku oli 4cm (eli 6 jälel) nii oli pakko sanoo et haluun sen epiduraali puudutuksen. Vaik oisin mielelläni halunnu ihan ilman mitään ku mua inhotti ajatuskin siitä että selkärangan lähelle mennää törkkii jonkun neulan kaa ku pelkästee ku multa pistettiin neulan kaa verikokeita ni seki vaa inhotti, ja ne sentää otettii kädestä. Ja muutenkin, kun kuulin et yks epiduraalipiikki maksaa 800$, enkä viel tienny et miten paljon siit meiän vakuutus korvaa, nii ei oikein miellyttänyt ajatus et ottaa mitään puudutusta. Tosin onnex otin koska siin vaihees sattu jo niiiiin paljon et tuskin oisin kestänyt loppuun asti ilman, vaik oon aina luullu et mul on korkee kipukynnys, mut ei näköjään ookkaan tai sit ne vaan oli jotenkin extreme rajuja nää mun supistukset ku alkoki nii yhtäkkiä nopeesti tulemaan.

Oli kyl kauheet ku se anestesia lääkäri (mä meinaan aina sanoo anastaasia, niinku joku prinsessa lääkäri haha) nii oli pistämässä ja samaan aikaan tulee supistusta ja piti olla ihan paikallaa. Mut kylläpä helpotti sen jälkeen ku kaikki tunto lähti jostain navasta alaspäin. Oli ihan outoo ku ei tuntenu mitään. Ja loppujen lopuks raivostuttavaa kun mulla lähti oikeesta jalastakin tunto ihan kokonaan etten voinu sitä liikauttaakkaan, taikka nostaa tai mitään. Se meiän kätilö ku kävi kattoo niin sano et yleensä kun ottaa epiduraalin niin tunnissa aukee 1cm, kun se hidastuu sen takia, ni laskettiin sitte 6h eteenpäin, et joskus 10pm illal ois varmaa se 10cm sitte. Onneks se mies kätilö/lääkäri joka oli päivystään sillo yöllä ku ekan kerran käytiin niin oli jo lähtenyt kotiin, niin meillä oli yks toinen nais lääkäri Dr. Cabrera. Se oli tuuraamassa mun omaa Ob/Gyn, Dr. Singleton, ku just sen piti olla tää viikko lomalla tietty. mut mä tykkäsin tost Cabrerasta melkeen enemän No sit me vaan hengailtiin ja venailtiin vaan siel huoneessa, ja jossain vaihees ne toi mulle jonkun "lounaan" tapasen mihin kuulu rypälepillimehuu ja sitte 2 eri pahan makusta hyytelöä. Ja sit yks niist hoitajista sano et "sä oot onnekas kun Cabrera antaa sun syödä ees jotain, jos se ois Singleton ni se ei antais sun syödä yhtään mitään hehe. No en mä kyl sit hirveesti syöny ku ne oli oikeesti ihan yli makeita ja ihan tekosen makusia hyytelöjä. Sit ku kello oli joku vajaa 7pm ni sit se Cabrera tuli kattoo et onks edistytty yhtään, ni sit se totesikin et "hei sähän ootkin jo koko 10cm auennut, nyt voidaan alkaa valmistautuu ponnistus/loppuvaiheeseen" Nii tosi kiva ku ei tiedetty et ois voinutkin aijemmin jo, mut ei ne kai uskonu et niin nopee vois mennä ku alle kolmes tunnis oliki jo auennut loppuun asti. No sit ne siin opetti ekana et miten pitäis ponnistaa, ja ku kokeilin nii ne hoitajat oli heti et "omg sähän oot voimakas ponnistaja" lol Ja sit eipä siin menny kun tunti ni meiän pieni peikkotyttö oli ulkona 

Tiistaina 2.9, Klo 8:30pm synty, 50cm ja 3220g pientä söpöä elämäniloa.

Meiän pikku neiti oli nielly vettä niin ne hoitajat joutu semmosella pipetin tapaisella imeen sitä pois kun sen hengitys vaan kohis. Sain kyl pitää eka sylissä ennen kun ne vei sen jonnekkin vauvaosastolle tarkkailtavaksi ja J meni mukaan. Sit sillä aikaa se kätilö oli silleen "you are incredible pusher" ja sit se sano et yleensä ensisynnyttäjillä menee eka tunti siihen et ne vaa harjottelee ja löytää oikeet lihakset mitä käytetään ku ponnistetaan, mut meil baby oli jo ulkona tunnissa ;)) heheee.

Sit joskus parin tunnin päästä mut siirrettiin omaan huoneeseen ja J tuli ja meiän pikku peikko myös

Mul ei ollu vielkään palautunut kokonaan tunto oikeeseen jalkaan nii en voinu kävellä kunnolla ku en tuntenu sitä. Mut ihan hyvin meni sit eka ilta ja yö. Mitä nyt oli selkäkipeenä ku ihme junttura kyttyräs oli ollu ja ponnistanu ja samoin päätä särki.

Kirjotan huomenna lisää (jos kerkeen) meiän sairaala päivistä ja ekasta viikosta, mikä oli yks mun elämän kauheimmista. Ei siis vauvan takia, vaan hoitovirheen.