mini-loma (osa 1)

Meillähän ei oo ollu ollenkaa lomaa pitkään aikaan. Vaik moni vois kuvitella et mähän oon "lomalla kokoajan" ku en oo töissä, ni ihan vaan suoraan sanottuna, tää kotiäitinä oleminen on kyl ihan 24/7 job!

Meiän piti lähteä jo yli kuukaus sitten, mut eka kun J:n piti ottaa töistä vapaata ni joku toinen Supervisor oliki just pyytäny 2vkoa lomaa, ni ei me sit voitu sillon lähteä. Sit noiden viikkojen jälkeen oli luvattu pelkkää sadetta joka päivälle Lake Tahoelle, ni en mä sitte silläkään viikolla tietenkää halunnu sinne mennä. Ja sit viime vkolla ei voitu kun J:n töissä oli "bidding" uusista työvuoroista, ni sen oli pakko olla paikalla. Mut onneks sit vihdoin onnistu :)

Mentiin ekaks päiväks ja yöksi Renoon, mikä on siis Nevadan osavaltion puolella oleva "mini-Vegas". Siellä siis on casinoita missä jengi käy pelaamassa.
Tää oli mun kolmas kerta Renossa.

Meiltä ajo joku reilu 5h Renoon, mä ajoin koko matkan ja J leikki ja nukku Emman kaa takapenkillä. Lähettiin vast puolen päivän aikaan ni oltiin pysähdyksien kanssa about 6pm aikaan perillä. Me oltiin yötä ihan Downtown, Sands Regence hotel & casino. Tassa just tehtiin "Check in".

Kaikki hotellit on kyl ihan siistejä, mut yks juttu mikä ällötti oli TUPAKOINTI! Siellä nimittäin saa polttaa röökiä sisälläkin, melkeen missä vaan. Ei onneks sentään ruokatiloissa. Eli ei mikään paras paikka viedä pientä lasta. Mut lähinnä me oltiin ulkona kävelemässä, kun oli viel niin hyvä ilma, 32'C viel ilta seiskalta.

Käytiin syömässä yhessä hotellin buffetissa. Ei ollu kyl hinnalla pilattu, 11$/hklö.
Täs on muutama jälkkäri mitä mä maistoin. Toi keksi oli hyvaa mut toi marjaherkku oli aikas pahaa, vaik yleensa tykkaan kaikist marjoista.

Tänne buffettiin tuli yks pieni eläkeläis porukka, ja yks pappa horjahti päin lautas pöytää, ni siinäpä sitte kuulu hirvee kili kili kilinä kun just tuodut uudet lautaspinot liuku kolisten lattialle sirpaleiks.
Ei ihan kehdannut mennä ottaan kuvaa siit sotkusta. Mut onneks mummot ja papat pysy kuitenkin kaikki pystyssä.

Käytiin Circus Circus kasinon yläkerrassa, missä on lapsien alue. Siel on siis vaikka mitä kivaa tekemistä ja pelejä lapsille, ja tietty aikuisetkin saa niitä pelata. (ja mika parasta, siella EI SAA TUPAKOIDA!)
On flipperii ja ilmakiekkoo, ja lelujen ongintaa ja tikanheittoo. On renkaan heittoo ja hernepussin heittoo, ammuntaa, ja vesipyssy ammuntaa jne. No mä sit halusin heittää tikalla ilmapalloja puhki, kun olin kerran aijemmin voittanu tommossesta samanlaisesta tikka kisasta yhen ison pingviinin.
Siinä sitte heittelin ja puhkoin palloja. Joka tikka makso 1$, ja mä ennätin sit heittään yhteensä 11 tikkaa ja 8 tarvi et voitti tän söpön pinkin pehmon :D oli kyl nii hauskaa lol

J voitti kans yhen pikku käärmeen Emmalle.

Mä kokeilin yht toistakin pelii missä piti saada hernepussilla kaadettuu semmosen monsterin hampaita. Mut se oli jotenki tosi vaikee ettei siit tullu mitään. J yritti sita kans, mut ei sekaan onnistunut :P Eikä me sit viitsitty tuhlaa enempää rahaa.


Sit seuraavan päivänä käytiin mm. syömässä "Awful awful" burgerii, mikä siis on kuuluisa siis et sitä ei jaksa syödä kun se on niin on iso.

Sen mukana tulee korillinen ranskalaisia. Oli muute parhaat ranskikset mitä oon ikinä syöny!
Me syötiin J kanssa tää koko juttu puoliks ja oltiin molemmat ihan täynnä sen jälkeen. En kyl tajuu kuka jaksaa syödä muka ite kokonaan, vaik kaikki muut kyl näytti yksin korejaan vetävän. Ja hinta tälle oli 8$, eli halvempi kun joku kämänen mäkkäri ateria, ei paha.

Sit käytiin viel yhessä kirjastossa, kun siellä oli lapsille ohjelmana "Alphabet Adventure", Eli "Aakkos seikkailu". Se oli ton kirjaston jarjestama, ihan kiva tarina tuokio.
Ei me sit muuta hirveesti Renossa tehty, ja kun oli niin hirmu kuumakin et oli jo kiire paasta Lake Tahoelle loikoileen rannalle. :)

Itsekäs

Ei oo päivääkään kun mulla ei olis ikävä Suomeen. Perhettä. Iskää. Äitiä. Siskoja. Pikkuveljeä. Siskon lapsia. Isovanhempia. Kavereita. Ruokaa. Saunaa. Metsää. Tähtitaivasta. Terveydenhuoltoa. Suomenkieltä. Jääkiekkoa. Joukkoliikennettä. Jäätelöä. Suklaata. Helsinkiä... Tätä listaa vois jatkaa loputtomiin.

^Nyt mä oon asunut poissa kotoa (Suomesta, jota mä tuun aina pitämään kotina) jo reilu 3,5 vuotta. Se kuulostaa toisaalta lyhyeltä ajalta ja toisaalta hirmu pitkältä ajalta. Mut joka tapauksessa mennyt hurja nopeesti.
Tänä aikana oon oppinu hirveesti uutta, niin itsestäni kuin itse elämästä. Rakkaudesta. Peloista. Unelmista. Maailmasta. Ihmistä. Kulttuureista. Eikä näitä juttuja olis voinut oppia mitään kirjaa lukemalla tai opiskelemalla. En vaihtais näitä vuosia pois mistään hinnasta.

Mut niinhän sitä sanotaan että matkustaminen rikastuttaa. Mut entä sitten kun sulle jää päälle tää ainainen "matkustaminen"?

^Kuka tahansa, joka on ottanut siivet alleen ja lentänyt pois kaikesta siitä tutusta ja turvallisesta, voi todeta ihan saman asian.
Matkustaminen on tehnyt susta ennakkoluulottoman ja oot oppinut ymmärtämään mikä oikeesti on tärkeää tässä elämässä.

^Se mistä ei puhuta, on se, että lähteminen yksin saa sut tuntemaan itsesi voittajaksi kun uskalsit, mutta myös yksinäiseksi ja vieraantuneeksi kaikista muista. Kaiken lisäksi sulla on takaraivossa hirveä syyllisyyden tunne.

^ Kaikki ketkä sua rakastaa ja ketä sä rakastat, jää murheen murtamiksi.
Vaikka miten paljon yrittäisin kaunistella ja vakuuttaa ulkomaille muuttoni puolesta, pohjimmiltaan se on aika itsekäs valinta.
Vaikka onkin ihanaa elää unelmaa ja sitä mitä sä luulet että haluat, mut oikeesti tälläsellä elämän päätöksellä et voi miellyttää ketään muita paitsi itseä.
Vaikka sulla oliskin aivan ihana perhe ja ystävät, jotka lähetti sut matkaan "jos se tekee sut onnelliseksi, me ollaan onnellisia sun puolesta" ,mut silti samaan aikaan tekee kaikkensa ettet sais tietää mitä ne oikeesti ajattelee siitä että lähdet pois. Kauas pois. Liian kauas.

Äiti ja iskä molemmat oli ainakin tällä linjalla, tai ainakin siinä uskossa mä elin Tammikuussa 2012 kun olin lähdössä seikkailuille Amerikkaan Au pairiksi. Olin uskossa että mun jännittävät ihanat tulevat seikkailut olis ollut niille yhtä ihania.
Vaikka tottakai ne oli molemmat varmaan innoissaan että tytär pääsee hankkimaan uusia kokemuksia ja kirjaamaan niitä sitte CV:hen. Mutta pohjimmiltaan surullisia. My adventure was their misery.

^Tunnen syyllisyyttä. En joka päivä, mutta aina välillä, enemmän ja vähemmän.
En ole läsnä iloisissa perhetapahtumissa (isosiskoni on saamassa vauvan myöhemmin vielä tässä kuussa), veljeni sai hyvän uuden työpaikan opiskeluiden jälkeen omalta alalta jne,  enkä ollut paikalla myöskään surullisissa tapahtumissa kun mummo (isin äiti) kuoli viime joulukuussa, enkä päässyt hautajaisiin. Ja viime vuonna nukkui pois myös pikku Fido hauva (joka oli äidilleni hyvin rakas), enkä ollut silloinkaan paikalla.
Tämän lisäksi oon missannut ystävieni synttäreitä (perheen jäsenistä puhumattakaan) polttareita, baby showereita, valmistujaisia, häitä.

Samaan aikaan musta tuntuu tosi surulliselta että Emmalla ei ole täällä ketään. Emma ei saa kasvaa isovanhempien kanssa eikä tätien pyörityksessä. Emma ei oo vielä edes tavannut kumpaakaan pappaa (ei mun iskää eikä myöskään J:n isää), se tekee mut hirveen surulliseksi. Mut on Emma sentään tavannut, sanottaisko nyt näin "vara-papan", nimittäin mun isäpuolen, ketä on äitin kanssa lentänyt meitä tänne piristämään useampaan otteeseen.

^Kun asuu näinkin kaukana kuin maailman toisella puolella, aika ja taloudelliset rajoitteet väistämättä määrää pääsetkö paikalle. Tosin viime vuonna en olis ite edes voinut poistua koko jenkkilästä ilman matkustus ja maahanpaluu (oleskelulupaa) joka siis myönnettiin mulle vasta muutama kuukausi sitten.

Vaikka tiedän että tää on mun elämä ja itse päätän kuinka sen elän. Ja vaikka kuinka olisin onnellinen täällä, ei se silti poista sitä syyllisyyttä mitä aina välillä tunnen, ja kuinka kauhee tytär, sisko tai kaveri oon kun vaan jätin kaiken.

^Vaikka mä olenkin sosiaalinen ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin, ja saan kavereita aika helposti. En silti oo koskaan tuntenut itteäni näin yksinäiseksi. En tiedä onko tää nyt joku baby blues, mutta välillä vaan itkettää.

Vaikka kyllähän mä oon ihan yhteyksissä mun host perheeseen täällä, niin ei se kuitenkaan oo sama kuin oma perhe joka tuntee sut läpi kotoisin ja joka hyväksyy sun omat mielipiteet ja sen että et usko ihan kaikkeen. Ja noi kaikki mun kaveritkin täällä aikalailla tulee ja menee. Se ei ole sama kuin lapsuuden ystävä jonka kanssa on yhdessä kasvettu ja jonka kaa jakaa palan omaa historiaa.

Valitsemalla kulkea eri tietä kuin kaikki muut, se jättää jälkensä ja päättää hyviä ystävyyssuhteita. Se on väistämätöntä And that's life! Mutta se ei tee siitä yhtään sen helpompaa.

No onko tää kaikki ollut sen arvoista? Kadunko että otin ison harppauksen ja valitsin kansainvälisen elämäntyylin? Kyllä, ja En todellakaan.

Mut asiahan ei ole ihan noin yksinkertainen eikä elämää voi ajatella niin että "Entä jos". Entä jos en olisi ikinä lähtenyt. Kuka tietää missä olisin, mitä tekisin ja kuka olisin.
Tai entä jos olisin lähtenyt mutta en olis ollut kuin vuoden (mikä alunperin oli mun suunnitelma, että jos nyt yhden vuoden selviäis). Mitä sitten?

Jos näin olisi käynyt, ei mulla nyt olis mulle kaikista tärkeintä ihmistä, eli Emmaa..

Älkääkä nyt käsittäkö väärin, kyl meillä menee täällä ihan hyvin ja oon onnellinen että mulla on ihana mies joka pitää musta ja Emmasta huolta.
Vaikka ei olla mitään kauheen rikkaita ei meillä silti mitään nälänhätää ole. Ollaan kaikki ihan terveitä, meillä on oma auto, Ja seuraavana suunnitelmissa on  hankkiutua eroon tästä törkeän kalliista vuokra kämpästä ja ottaa laina ja hankkia ihan oma talo.

Se mitä elämä tuo, ei voi koskaan tietää. Se on elettävä päivä kerrallaan ja otettava vastaan niin ilot ja surut.
Onneksi joku sentään on keksinyt SOME:n ja että edes FB:n, whatsUp:n , Skypen sun muiden kautta voi olla yhteyksissä ja muiden elämissä perillä, edes ripauksen.

testi

Me osallistuttiin semmoseen lasten liikkumistutkimukseen tossa keväällä. Siinä siis pistettiin E jalkaan semmonen monitori juttu. Se pistettiin jalkaan, ja sen sisään oli laitettu semmonen sensuri joka kerää tietoa liikkeistä.
Tässä oli vaihtoehtona tehdä se joko päiväs aikaan, tai yöllä. Eka meiän piti tehdä se päivällä mut 2x unohdettiin alottaa (kun siin on tietty aika minkä ne ohjelmoi et se alkaa kerään tietoa ja loppuu) ja aina ku unohdettiin ni piti ajaa Berkeley (meiltä joku 35min/suunta) ja ainoastaan siel paikan päällä ne voi ohjelmoida sen uudestaa. Niin ne sit ite ehdotti jos tehtäisiin se yö aikaan, ni vois olla helpompi, kunhan muistetaan laittaa se ilta 9pm nilkkaan :D

Mulle tuli ihan vankikarkuri mieleen kun tommonen nilkassa ja liikkeitä monitoroidaan :D haha.
No sit tän lisäks et toi laite oli toiminnassa niin meiän piti kirjottaa semmosta ns"päiväkirjaa" kaikesta mitä E teki. Esim sillon kun se oli viel ysiltä hereillä kun alotettiin niin piti merkata et Kenen seurassa E on: mun, eli äidin. Mitä vauva tekee: yrittää ryömiä. Ja kellon aika esim 9pm-9:15pm ja sit sen jälkeen vaik 9:15-9:35pm luettiin kirjaa, äidin kanssa. Ja jos joku kanto sitä sylissä jne...
Ja sit kun se söi maitoa niin asento on selällään, ja niin edelleen.
Ja sama juttu kun E nukahti niin piti merkkaa et monelta nukahti. Pistikö sen nukkuun selälleen vai mahalleen ja kuinka syvässä unessa se on. Ja sit sen jälkeen kun se nukkui niin ei tarvinnu enään, kun mä nyt tietty menin itekki sit nukkuun, mut aina kun E herätti yöllä ja söi taas niin ne ajat piti merkkaa ylös jne.
Tulipas monimutkainen selitys :D lol.
Mut tää oli siis semmonen tutkimus missä ne haluu selvittää miten paljon tietyn ikäset vauvat/lapset liikkuu ja kuinka rauhallisesti ne nukkuu vai pyöriikö ja vaihtelee paljon asentoa nukkuessa jne. Niin me nyt osallistuttiin huvikseen kun siit viel maksettiin 70$ :D ni aika easy money, siit et kirjottaa vähän juttuja ylös, ja ei se monitori ollu päällä kun 5h ajan.
Nyt me sit varmaan osallistutaan uudestaa, mut päiväs aikaiseen kokeeseen. Varmaan kivempiki tehdä kun E on vähän isompi ja se ite liikkuu niin paljon :)