No nythän siitä onkin jo varmaan 3kk kun sain vihdoin ja viimein sen työluvan. Sit hainkin jo töihin tonne Cultural Care:lle missä olin Au pairina, niin LCC:ksi. Ne ketkä luki mun sitä aupair blogia varmaan muistaakin mitä ne tekee, mut muille muistutukseksi et nehän on Local Childcare Cordinator. Ja nehän on tukihenkilöitä niin host perheille kuin aupaireille. Noh, ei siitä nyt sen enempää, koska mulle sanottiin et niillä ei ole nyt tarvetta uudelle LCC tässä meiän alueella, joten nyt sit vaan toivon et joku lopettais niin ne vois sitte palkata mut :D
Sit saatiin kutsu siihen oleskeluluvan myöntämis haastatteluun. Se on siis semmonen et ne viranomaiset haluu tietää et onko oikeesti yhessä jne, (näistäkin jutuista muistaakseni kirjottelin sinne mun aupair blogii, et kun tämänhän monet saattaa maksaa jollekin jenkille tyylii 10 tuhatta et ne menee naimisiin vaan papereiden takia ja sit kuitenkin asuu eriosoitteissa jne. No toihan on oikeesti laitonta, mut oon kuullu et esim yks kaverin kaveri teki niin :S mut joo, niin tossa haastattelussa ne haluaa selvittää et on oikeesti yhessä eikä mikään järjestetty juttu.) sen takii mua vähän jännittikin toi kun oon kuullu et ne saattaa kysyy ihan ihme juttujakin, esim Mitä shampoota sun mies käyttää? Mikä on lempi tv-sarja? Ja sit ne testaa et tietääkö. No ei siin mitää, kylhän mä nyt tiien ku oikeestikki asutaan ja ollaan naimisissa :D mut kun yleensä nää kaikki immigration paikat ja työntekijät on jotenkin tosi vakavia ja muutenki itelle ainakin jotenkin ahdistavaa :S
No mut anyway, meillä oli aika maanantaille, puolenpäivän aikaan San Francisco Downtown. J oli koko yön töissä (10pm - 6am) ja sit ennen kun se ajaa kotiin niin pääsee nukkumaan siinä 7 aikaan. Sovittiin et herätän sen 10am, ja sit nopee aamupala ja sit lähdetään kohti SF. Meiltähän ajaa semmonen 45min about downtown.
No, sit oli aika herättää J, 3h unien jälkeen ja valmistautuu lähteen. J otti meiän kaikki paprut ja Emman toiseen kainaloon, ja mä otin hoitolaukun ja suljin oven lukkoo.
Sit pakkauduttiin autoon ja meitsi siis ajoin ku J oli nii unenpöpperössä ettei ois turvallista laittaa sitä rattiin.
Lähettiin sitte mAtkaan ja joskus reilu 5 min päästä J kysyy et " saakka mä ne paprut sielt edestä ni tarkistan viel et meil on kaikki mitä tarvii?" Sit oon silleen "Ööö ei ne oo tääl edessä, sähän ne toit enkä mä". Oisittepa nähny J ilmeen keskipeilistä kun se istu Emman turvaistuimen vieressä keskellä, ja siit vaan näki et OMG! Noh, arvatkaa kaks kertaa mitä kävi! J kun oli pistäny Emmaa turvaistuimeen niin siks aikaa se oli pistänyt ne paprut auton katolle, ja tietty sit unisena unohti ne sinne. :O liikenne valoissa kurkattiin ihan varuiks et oisko ne viellä siellä, mut eipä tietenkään. Se oli sit uukkarin paikka ja takasin kotia kohti. En osaa ees kuvailla miltä täs vaihees tuntu, kun tiedettiin et siel sit menin molempien työluvat, passit, Syntymätodistukset, myös Emman, meiän vihkitodistus jne ja kaiken lisäks se kutsu sinne haastatteluu minne oltiin matkalla. Ja sinnehän ei pääse edes koko rakennukseen sisään ilman tätä kutsua.
Saavuttiin sit takas kotipihaan ja missään ei näy jälkeäkään mistään meiän papereista. Täs vaihees J nous autosta ja säntäili ympäriinsä jos ne vaikka olis lentäny johki puskaan :D ja meitsi meinasin alkaa jo itkeen kun mietin et sinne meni sit passit ja kaikki. Sit yhtäkkii huomasinkin sivupeilit kautta et joku oli meiän kotiovella. Sit huusin J:lle et joku on meiän ovella ja se sit meni kattoo et kuka siel oikeen on. Oon ihan varma et tää nainen oli joku pelastaja enkeli, nimittäin hän oli ollut ajamassa töihin tossa meiän asuinaluees viereisellä 4 kaistaisella tiellä, ja eka oli ihmetelly et mitä ihmeen papereita tällä on heitelty, kunnes oli huomannu meiän vihkitodistuksen ja sen tutut siniset värit niin oli tajunnu ettei nyt tainnu ollukkaan ihan mitä tahansa turhia papruja. Sithän oli parkkeerannu auton tien sivuun ja lähteny metsästään näit leijuvia papruja pitkin kaistoja ja tien reunoja. Niimpä tää oli löytänyt lähes kaikki meidän paprut ja molempien passitkin. Ainut mitä puuttu oli mun työlupa ja se kutsu sinne haastatteluun. Lähettiin sitte ite viel ettiin tien varteen jos vaikka löytyisikin eikä tuuli olis lennättänyt niitä tuntemattomiin.
Jollain ihmeen kaupalle me sit löydettiin ite nää viimisetkin tärkeät dokumentit ja päästiin uudelleen matkaan kohti SF!!! Siis tää on jotenkin niin mun tuurii kun tälleen käy :D ensin saa melkeen sydärin ja sit kaikki kääntyy niinku ei mitään ois tapahtunutkaan XD eniten mua kyl harmittaa kun ei tullu siin hässäkässä edes kysyttyä tän ihmenaisen nimeä ja/tai puhelin numeroo et ois voinu kiittää viellä jotenkin kun pelasti meiät.
Onnex ei ollu mitään ruuhkiakaan ja parkkipaikkakin löydettiin parin korttelin päästä kuin tilauksesta. Ei siis myöhästytty yhtään.
Ennen kun tänne rakennukseen pääs sisään piti näyttää tää haastattelu kutsu ja henkkarit ja sit piti ottaa kaikki takit ja hatut ja kengät pois ja laukutki meni läpivalaisuun ja ite piti kävellä metallinpaljastimen läpi. Sitte neljänteen kerrokseen ja odottaan haastattelua. Ei keretty ku ehk 5 min oottaa ni meiät kutsuttiin.
Meiän haastattelia oli tosi pitkä harmaa-sinisilmäinen mies. Koko haastattelu oli tosi rento (niin et ihan turhaa taas stressasin haastatteluakin) ja kaiken lisäks sit selvis et tää haastattelijalla oli sukua Suomessa :D nimittäin sen iso äiti oli Suomalainen ja iso isä Norjalainen :D ja no se ite oli syntyny tääl Jenkeissä, eikä ollu viel Suomessa käyny vaik sanoki et se on seuraavana sen travel list :D sit mä tietty sanoin et no kandee ihmees mennä käymään ja se kerto et sen vanhemmat on menossa tänä kesänä Suomeen sukuloimaan :P
Ei siin sit mitään, se oli ihan ihastunut meiän pikku Emmaan ja sano et ei oo epäilystäkään etteikö asuttais yhdessä ja etteikö oltais rakastuneita :D
Kaikki meni siis ihan loistavasti ja viikon päästä täst haastattelusta mä sit sainkin sen Green Cardin postissa. Että näin. Ei munkaa elämästä draamaa puutu ;P
